Bulevardin katutaso on nyt täynnä elämää

Helsinki, Finland 16/11/20

Juuri remontista valmistumassa oleva Bulevardi 21 elävöittää kaupunkimaisemaa ja Bulevardin länsipäätyä kokonaisuudessaan. Kiinteistökehitystyön kautta kortteliin on tullut lisää palveluita, ja tätä kautta on pyritty ennestään lisäämään alueen viihtyisyyttä ja toimivuutta.

Julkisivu ilta 1

“Etenkin julkisivumuutos ansaitsee kiitosta, ja juuri ovensa avannut Lie-Mi on erityisen hieno. Olemme todella iloisia tunnelmasta, jonka liiketilavuokralaisemme ovat onnistuneet Bulevardin katukuvaan tuomaan. Ohi kävellessä ikkunoiden läpi hohkaa nyt valo ja lämpö", kertoo Genestan Anna Pihlajaniemi.

Tällä hetkellä Bulevardi 21:n katutasossa on Vietnamilainen ravintola Lie-Mi, joustavia toimistotiloja tarjoava toimistohotellioperaattori Spaces sekä CrossFit Bulsa -kuntosali. Lisäksi Andante-kahvila avaa ovensa ensi vuoden alussa. Aikaisemmin Bulevardi 21 kiinteistö toimi valtion virastotalona.

"Meidän tavoitteena oli koko kiinteistön remontin yhteydessä muuntaa katutason vanhat toimistotilat uusiksi liiketiloiksi, jotka ilahduttavat niin talon omia toimistovuokralaisia kuin myös lähialueiden asukkaita ja ohikulkijoita. Korttelin palveluita on nyt jatkettu Fredrikinkadusta yhä pidemmälle kohti Hietalahden kauppahallia", jatkaa Pihlajaniemi.

Bulevardi 21 tarjoaa modernia toimistotilaa urbaanissa ympäristössä - keskellä kaupunkia, mutta ​puistojen ja meren välittömässä läheisyydessä. ​Kaikki Genestan vuokraamat toimitilat räätälöidään aina yrityksenne tarpeiden ja toiveiden mukaan. Olisiko aika muuttaa uusiin ja edustaviin tiloihin? Katso lisää: ​ https://genesta.eu/asset/bulev...

DSC01076